Minä heittäydyn usein oivallusten vietäväksi. Nyt ymmärsin jotain todella merkittävää! Ehkä tämä on se ajatus, jonka voimin jaksan kohdata kaikki vastoinkäymiset pää pystyssä ja lippu korkealla.
Usein käy kuitenkin niin, että kukin oivallus toimii oman aikansa ja tietyissä tilanteissa. Se ei tietenkään vie niiden arvoa. Oivaltamisen riemu tuntuu aina yhtä huikealta. Ehkä entisten oivallusten haalistuminen onkin tarpeen, jotta uusia voisi syntyä.
Tein oivalluksen pari päivää sitten. Suhtaudun hieman vastahankaisesti kaikkien uskontojen ja kaiken uskonnonharjoittamisen tuomitsemiseen sinänsä. Mielestäni ihmisillä pitää vapaassa maailmassa olla oikeus uskonnon harjoittamiseen, jos he sellaista haluavat. Tämän lisäksi pitää olla tiedon vapaus, jotta ihmiset voivat etsiä sellaista tietoa, joka heitä kiinnostaa, ja rakentaa omaa maailmankuvaansa. Tiedostan tietenkin, etten ole mikään universaali oraakkeli, jonka sana on laki, joten nämä ovat vain omia näkemyksiäni, eivät yleismaailmallisia moraalisia imperatiiveja.
Ymmärsin kuitenkin, että minulle uskonto on jättänyt hyvin raskaan kuorman. Olen oppinut ajattelemaan, että Ihminen on Luomakunnan Kruunu. Kirsikkana kakun päälle Jumala loi Ihmisen, "omaksi kuvakseen".
Olen aina potenut kroonista maailmantuskaa. En ymmärrä sotia enkä naapurikansojen tai oman kansan sortamista. En kyllä ymmärrä aivan arkipäiväistä ilkeyttäkään enkä sitä, miksi ihmiset kohtelevat toisiaan rumasti. Jopa oma ja toisten kiroileminen kirpaisee, kiitos äitini, joka opetti arvostamaan kaunopuhetta. Olen verbaalinen hienohelma.
Oivalsin, että iso osa maailmantuskastani johtuu siitä, että olen olettanut ihmisten olevan jotenkin muun eläinkunnan yläpuolella. Että meidän moraalinen koodimme olisi jotenkin hienostuneempi ja tuntisimme jonkinlaista luontaista vetoa itsemme sisäiseen kehittämiseen, lajina, siis että kaikilla olisi tämä ominaisuus.
Nyt luovun lopullisesti tästä ajatuksesta, juuri tänään. Ei ole mitään syytä väittää, että ihminen erottuisi muusta eläinkunnasta mitenkään. Meidän hermostomme on pidemmälle kehittynyt, aivomme ovat isommat kuin useimpien muiden eläinten, meidän aivokuoremme on poikkeuksellisen poimuttunut, mikä tekee sen pinta-alasta valtavan, ja siksi meillä on kyky käsitellä monimutkaista informaatiota, ajatella ja tuntea hyvin sävykkäästi.
Silti olemme vain eläimiä. Perimämme on lähes täysin sama kuin kaikilla muillakin nisäkkäillä, ja koirillakin on tunteet. Meidän erikoisuutemme on kaiken valtavassa mittakaavassa. Olemme osa koko tämän pallon laajuista sosiaalista systeemiä, mikä on melko ainutlaatuista. Manipuloimme ympäristöämme enemmän kuin useimmat eläinlajit. Sekin on silti vain mittakaavakysymys.
Meillä on kulttuuria. Teemme sitä ja nautimme siitä. Siinä ainutlaatuisuutemme. Meitä ohjaavat eläimelliset vaistot siinä kuin muitakin eläimiä. Me vain tunnemme toisinaan ristiriidan erilaisten, eri tuloksiin johtavien valintojen välillä. Ennen vanhaan kutsuimme sisäisiä ristiriitojamme Hyvän ja Pahan väliseksi taisteluksi, tai Saatanaksi ja Jumalaksi.
Yksi ihminen ei lopultakaan kykene ymmärtämään kovin paljon. Lakkaan odottamasta siltä liikoja. Se vain syntyy olosuhteisiin ja yrittää parhaansa, kuten mikä tahansa eläinlaji. Koska on. Kuten mikä tahansa eläinlaji.
Muokkaus: Tämä kaikki ei tietenkään tarkoita, ettenkö haluaisi omalta osaltani silti ponnistella paremman maailman puolesta. Sekin on tekemistä, joka kiinnostaa toisia enemmän, toisia vähemmän. Lakkaan syyttämästä niitä, joita se ei suuremmin kiinnosta, ja ehkä lakkaan myös ruoskimasta itseäni laiskuudesta. Sehän on inhimillistä.
