Jotkut tuntevat eroprosessin aikana kiinnittyvänsä entistä läheisemmin Jumalaan. Minäkin tunsin jonkin aikaa. Tuntui kuin käsipuolessa olisi ollut jokin hyvä henki, joka hiljaa ja hellästi ohjaa sellaista elämää kohti, jossa minulla olisi parempi olla. En kokenut sopivani vl-todellisuuteen. Monta hyvää asiaa tapahtui eron tienoilla, ja tuntui kuin ne olisivat vahvistaneet minun tehneen oikean päätöksen.
Sitten tuli ateistinen kausi. Halusin ajatella psykologis-biologisesti (dawkinsilaisittain, hrrrrh!), ja koin minua ohjanneen "hyvän hengen" olleen oman järkeni ja tunteeni ääni. Hermosolusäpinää. Olin ajautunut vl-vaatimusten kanssa nurkkaan enkä voinut hyvin, joten menin tavallaan automaattiohjaukselle, ja tein päätöksen liikkeen jättämisestä ikään kuin vääjäämättömänä tosiasiana.
Olin lukenut yhdysvaltalaisen anglikaanisen piispan John Spongin kirjoja. Ihailin lukiessani hänen kykyään syvälliseen ajatteluun, mutta aloin ihmetellä, miksi hän kutsui rakennelmiaan edelleen kristinuskoksi. Tarina on liian pitkä, jotta sen voisi tässä kokonaisuudessaan selittää, mutta Spongin kirjoista se selviää kiinnostuneelle.
Tajusin, että minusta Raamatun pelastushistoria tuntuu täysin järjettömältä rakennelmalta. En oman kokemuspiirini pohjalta yksinkertaisesti kykene käsittämään, mitä järkeä siinä ylipäänsä on, miksi kaiken piti mennä niin. Yksinkertaisuudessaan: Jumala loi ihmisen. Sitten hän asetti ihmiselle houkutuksen, ja oli ilmiselvää, että ihminen lankeaisi siihen, koska ihminen on perusluonteeltaan utelias, kuten kai suurin osa eläimistä. Eikä tarina olisi lainkaan niin hyvä ilman lankeamista.
Sitten oli muutaman vuosituhannen ajan hieman sekavaa menoa ja paljon sukuluetteloita, muutama lakikin taidettiin luoda, ja sitten syntyi Jesse, Jesajan ennustuksen mukaisesti. Neitseestä tai nuoresta neidosta pulpahti, jotain sen tapaista. Jeesus kuljeskeli ympäriinsä jonkin aikaa ja jakoi tärkeitä opetuksia, jotka löytyvät melkeinpä mistä tahansa uskonnosta/filosofiasta - mikä ei tietenkään tee niistä yhtään sen vähemmän tärkeitä. Be nice and don't be an asshole.
Jeesuksen piti kuolla, jotta jokainen, joka häneen uskoo, pelastuisi. Siis mitä? Millä perusteella? Miksi piti kuolla, ja miksi niin väkivaltaisella tavalla? Mitä lisäarvoa se tuo asialle? Eikö kaikkivaltiaalla Jumalla todellakaan ollut muuta keinoa?
Olen tullut siihen tulokseen, että uhraamisen ajatus ei avaudu minulle, koska en ole ikinä harjoittanut uskontoa, johon kuuluu uhrilahjojen antamista. Juutalaiset, Jeesuskin, sen sijaan olivat. Heistä oli luontevaa, että Jumala tahtoi konkreettisia uhreja. Rukous ei varsinomaisesti riittänyt luomaan yhteyttä Jumalaan.
Jeesuksen uhrautuminen tuntuu vielä kummallisemmalta, jos syntiinlankeemuskertomusta ei oteta kirjaimellisesti totena, vaan katsotaan todistusaineistoa esimerkiksi evoluutiosta. Aatami ja Eeva, ameebat. Jos Aatamia ja Eevaa ei koskaan ollut, ei kai syntiinlankeemustakaan tapahtunut. Mitä Jeesus siis sovitti? Muutenkin, miten Jumala olisi voinut erehtyä, jos hän on kaikkivaltias ja näkee maailman alusta loppuun ja kaiken siinä joka hetki? Ja siis tältä pohjalta - miksi uhrautuminen oli tarpeen, miksi se tarkoittaisi mitään?
Nykyisin ajattelen, että Jeesuksen uhrautuminen oli tärkeää ja ymmärrettävää omana aikanaan, omassa kulttuurissaan. Omalta tähystyspaikaltani en kykene ymmärtämään sitä ollenkaan, millään tavalla. Jeesus = Kristus? Ristiinnaulitseminen kenties tapahtui, mutta jos ei usko sen hengelliseen merkitykseen, ei kai voi kutsua itseään kristityksi.
Vastaus: en ole ateisti. Tiedän kyllä, että ateismille on monenlaisia määritelmiä, mutta itselleni ateistiksi julistautuminen tarkoittaisi varmuutta siitä, että Jumalaa ei ole. Minulla ei ole minkäänlaisia todisteita Jumalan olemassaolosta, vain "hengellisiä tunteita", joita olen joskus kokenut. Nykyään en erityisemmin hae niitä, joten lienee luonnollista, etten niitä myöskään tunne.
Minulla ei myöskään ole todisteita siitä, että Jumalaa tai jumaluuksia ei olisi. Siksi en voi olla ateisti. En ole missään uskossakaan. Olen - - avoin, kenties. Mielestäni kokemukset ovat todellisia, kun niiden halutaan olevan. Helsingin Sanomissa itseäni huomattavasti viisaampi ihminen osasi ilmaista täsmälleen, mitä tarkoitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti