Maanpaossa

Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

Virsi 525

Tämä virsi on aina puhutellut minua. Kun yritin ottaa mallia "oikeista uskovaisista", tuon virren muut säkeistöt lohduttivat, kun väsytti. Tämä säkeistö rohkaisi, kun aloin ymmärtää, että pinnistelen kenties turhaan. Asuessani hetken ulkomailla nuo sanat soivat usein mielessäni. Tuolloin elin viimeisiä hetkiäni vanhoillislestadiolaisena ja olin erittäin ahdistunut. Minulle aukeni vähitellen todellisuus: kukaan, missään, ei osaa elää minua paremmin. Ei minun elämääni. Esikuvia ei ole, vain ihmisiä kukin omaa uraansa paarustamassa erilaisissa vaiheissa. Toisten kanssa urat kohtaavat, toisten eivät.

Eräs tärkeä kohtaaminen on tapahtunut aivan vastikään. Olen lukenut ilmeisen kiistanalaisen yhdysvaltalaisen episkopaalisen piispan John Shelby Spongin kirjoja. Spong ei pyri miellyttämään, vaan ärsyttää siihen saakka, kunnes ihmisen on pakko ajatella itse. En toki ole kaikesta samaa mieltä Spongin kanssa, mutta arvostan hänen ennakkoluulottomuuttaan.

Yksi vanhoillislestadiolainen oppi on aiheuttanut minulle säännöllisiä vatsanväänteitä enkä ole sitä ikinä kyennyt hyväksymään. Liikkeessä nimittäin opetetaan, että järki on uskon vihollinen. Olen aina ollut pohdiskelevaa tyyppiä, ja ajatteleminen osana päivittäistä elämää on ollut minulle tärkeää. Kun päähäni tulee jostain ajatus, tartun siihen, kääntelen sitä, tarkastelen erilaisista kulmista kuten tiedemies kohdettaan ja seuraan sen kehitystä kiinnostuneena. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi ajatuksia pitäisi pelätä. Ne tulevat ja menevät. Toisinaan ajatuksissa saattaa piillä jopa kehittymisen mahdollisuuksia. Viimeksi järjenvastaista oppia tarjoiltiin pari Päivämiestä sitten takasivun verran. Pahoinvointiani lisäsi se, että juttu kertoi nuortenillasta. "Rakkaat nuoret, uskomiseen se jää..." Näköjään pääkirjoituksessakin on vastikään muistutettu asioiden oikeasta järjestyksestä.

Olen ollut mukana kymmeniä kertoja, kun järjellä on peloteltu "taivaan tien matkalaisia". Aikuinen ajattelee mitä ajattelee, mutta mielestäni pitäisi olla todella tarkka siitä, mitä nuorille opetetaan uskonnon nimissä. Raamatulla voi perustella lähes mitä tahansa. Sinänsä surkuhupaisaa, että juuri vl-liikkeessä varoitetaan Raamatun tarkoituksenmukaisesta lukemisesta. Ehkä se on puhujilla jo niin automatisoitunutta, etteivät he edes tajua, että seuroissa toistetaan aivan tiettyjä kohtia.

John Shelby Spong hyökkää järjen synnillistämistä vastaan. En pidä itseäni poikkeuksellisen älykkäänä, mutta nautin asioiden pohtimisesta. En voi uskoa, että se tekisi minusta Jumalalle kelpaamattoman. Olen ollut perustavanlaatuisesti vääränlainen uskovainen vl-liikkeeseen. Spongin kirjasta Why Christianity must change or die tunnistin itseni ensimmäisen kerran juuri uskovana ihmisenä. Olen uskovainen maanpaossa (believer in exile). Kirjaan tutustumalla käsite avautuu hyvin, tässä en ainakaan tällä kertaa sitä avaa. Tuo alun säkeistö tiivistää asian itse asiassa lähes täydellisesti.